9/13/2015

Onni tulee läheltä

Olen seurannut sellaista videoblogi sarjaa, kuin onni tulee läheltä. Sarja seuraa kolmen tuoreen äidin ja heidän lastensa arkea. Kannattaa katsoa, suosittelen. onni tulee läheltä
Vaikka yksi jakso on vain n. 6 minuutin mittainen, niin on sarja herättänyt minussa jo monenlaisia tunteita ja ajatuksia tähän meidän elämään liittyen.

Meidän pikku V on jo vuosi ja viisi kuukautta vanha. Sarjan taaperot ovat pikku V:tä nuorempia ja alkoivat jo kävellä. No meillä mennään vieläkin kontaten. Tietenkin tukea vasten kävellään ja noustaan pystyyn tukea vasten, mutta tuettomasta kävelystä ei tunnu olevan tietoakaan... Välillä ehkä pieni huoli nousee pintaan ja alun hapenpuute kummittelee taustalla. No Pikku V nyt kuitenkin kehittyy omaan tahtiinsa, mutta kehittyy kuitenkin. Pikku V osoittelee asioita, osaa näyttää nenän, suun, varpaat, mahan, korvat, navan, hiukset, liesituulettimen, lampun, mikroaaltouunin ja sen mistä ne hyvät herra hakkaraiset oikein löytyvät. Pikku V  osaa näyttää kuinka hiukset laitetaan hyvin, kuinka naamaan laitetaan rasvaa ja kuinka dödö laitetaan kainaloon ja kuinka saippuaa hierotaan kylvyssä ihoon. Pikku V silittää, pussaa, kutittaa, hassuttelee ja nauraa.  Hän hakee itse vesi mukin pöydältä, kun on jano. Hän tyhjentää kaappeja ja koittaa lapioida kukkaruukusta mullat lattialle. Melkein joka päivä hän yllättää minut jollakin uudella taidolla tai jutulla. Että sinäänsä miksi huolehtia? No jotenkin se huoli vain välillä tulee mieleen. Kaikki kuitenkin kyselevät kokoajan, että joko se kävelee ja joko tulee sanoja... No ei kyllä tule niitä sanojakaan. Muuten meillä kyllä ollaan tosi touhukkaita, eläväisiä ja iloisia. Eräs äiti perhevalmennuksessa aikoinaan totesi että: "Eihän lapsi ole mikään kone, jonka täytyy tehdä asiat tiettyyn aikaan ja tietyssä järjestyksessä." Ei ole ei, mutta silti tuntuu että monet olettaa ja vaatii jo niin pieniltäkin aika paljon ja he tuovat sen kyllä hyvin esiin kysymyksillään. Kysymykset sitten aieuttavat lisää huolta ja tunteen entäs jos lapsessani onkin jokin vialla. Kuukauden päästä on neuvolalääkäri. Käveltäisiinköhän meillä jo silloin? Kai se on se äitiyden taakka, se silloin tällöin huolehtiminen. 

Kuitenkin olen suunnattoman iloinen, kiitollinen ja onnellinen siitä, että pikku V kuitenkin kehittyy, kasvaa ja oppii kokoajan uutta. Meille olisi voinut käydä niin paljon huonomminkin. Olisi voinut käydä niin, että Pikku V:tä ei olisi olemassakaan. Muutama minuutti lisää hapenpuutetta ja asiat voisivat olla hyvinkin toisella mallilla. Joten täytyy olla vain hyvin onnellinen ja suuresti kiitollinen. Pikku V on tuonut mukanaan niin paljon iloa ja onnea, etten olisi sen määrää osannut edes kuvitellakaan. Niin, kyllä onni tulee läheltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti