10/19/2015

Lapsen teko on kovaa työtä



Luin Kolmistaan blogia, jonka jossakin postauksessa joku kommentoi, että lapsen tekeminen on kivaa puuhaa. No itse en oman kokemukseni jälkeen voi olla tästä täysin samaa mieltä. Nytpä siis kerron, että miksi näin.

Yritämme lasta hoidoilla, joka on täällä blogissakin jo tullut monessa kirjoituksessa esille. Nyt on menossa viides yritys kierto. Perjantaina kävin ultraamassa munasarjat kiertopäivänä 11 ja siellä näkyi kaksi hyvän kokoista folliikkelia, joka on lääkärin sanoin loistava tulos. Clomifeneja söin alkukierrosta, kierron päivinä 3-7, kaksi tablettia aamuisin.

Lääkäri määräsi minulle taas lisää lääkkeitä, sekä nosti tyroksiini annostusta niin, että joka toinen päivä 1 tabletti ja joka toinen taas 2. Nyt mukaan kuvioihin kaikkien muiden mömmöjen lisäksi astui vanha tuttu Metformin, jota söin jo Pikku V:tä tehtäessä. Metformiinia en ole tässä välissä tarvinnut, koska paino on pysynyt loistavissa alle 47 kilon lukemissa. Lääkärin mielestä kaikki vaihtoehdot ja raskauden alkamisen helpotus keinot täytyy kokeilla, joten lisää nappia naamaan. Metformin on siis jonkinlainen diabeetes lääke, vaikkakin tässä minun tapauksessa sitä käytetään PCO:n takia. Diabeetestahan minulla ei ole, mutta alentunut sokerinsieto kyky löytyy. Metforminin tehtävä on pitää verensokeria tasaisempana ja ilmeisesti jeesata kehoa tuossa sokerin siedossa. Se myös vähentää alkuraskauden keskenmenoja PCO:ta sairastavilla henkilöillä, koska PCO lisää alkuraskauden keskenmenoriskiä. 

Lääkäri totesi perjantaina, että ovulaation tikuttaminen ei välttämättä onnistu, koska LH huippu saattaa olla jo mennyt, koska folliikkelit olivat jo niin suuria, että nyt sitten vain hommiin. Tänään kuitenkin tikutin ovulaation, mikä on hyvä, koska jos en olisi saanut sitä tikutettua, niin irroitus pistos olisi pitänyt varmuuden vuoksi tänään pistää. Ensi kuussa, jos nyt ei tärppää, niin minun ei tarvitse käydä utrassa. Lääkärin mielestä elimistöni reagoi hoitoon niin hyvin, tuottamalla sopivasti munasoluja, että voin jatkaa samalla mallilla. Ainoastaan kuulemma jos ovulaatiota ei ala kuulua, niin sitten pitää mennä tarkistuttamaan tilanne.

No niin ja miksi se lapsen tekeminen ei sitten ole mielestäni niin kivaa puuhaa. No koska meillä pannaan, kun lääkäri käskee. Siitä on romantiikka, kynttilä illalliset ja omat haluamiset kaukana. Olen myös huomannut, että kun sanotaan, että tänään on sitten pakko panna, niin oma pää toimii niin hassusti, että se mielen tekeminen häviää tyystin. Sitten se on sellaista pakko panemista, ei sitä muuksi oikein voi sanoa. Pannaan koska on pakko. Tämä tietenkin vaikuttaa minuun muutenkin henkisesti. Pohdin usein, että olisi kiva harrastaa sellaista seksiä, jota haluaa ja joka tuntuu hyvältä, eikä sellaista pakko meininkiä. Onneksi meillä kuitenkin on sellaistakin seksiä vielä, muuten tämä suhde olisi varmaan pikkuhiljaa luisumassa huonoille urille. Mutta kyllä tämä joiltain osin koettelee parisuhdetta ja minua. Aina kun on pakko panna, niin meleen tulee väkisin, että jotkut hankkii lapsia niin, että ne haluavat seksiä juuri silloin. Aivan käsittämätön ajatus, että niitä lapsia voi hankkia ihan vain kotosalla pikkuisen hommaillen, ilman karseaa hoito rumbaa, ultria ja lääkkeitä. Että miksi juuri minulla täytyy olla tällainen vaiva, joka vaikuttaa niin moneen elämänalueeseen ja varsinkin siihen yhteen ihmisen herkimmistä, kuin seksielämä ja perheen perustaminen. Seksi on nautinto, hyvää mieltä ja oloa tuottava herkkä asia, joka meillä on nyt vähän koetuksella. No olenkin koittanut ulkoistaa mielessäni tämän lapsen hankinnan muun seksielämän ulkopuolelle, kun oma pää ei hyvään seksiin pakolla kykene. 

Että kyllä kaikkien näiden mömmöjen ja pakko seksin jälkeen voin sanoa, että lapsen hankkiminen käy työstä ja ei aina ole niin kivaa. Olisihan se varmasti kivaa olla kuin luonnon lapsi ja kiksautella miten sattuu ja huomata, oho olempas raskaana. No meille ei vain niin käy, meille tämä on rankkaa ja kallista puuhaa.

Sekin rassaa, että Pikku V nukkuu kanssamme samassa makuuhuoneessa, joten siellä nyt ei oikein voi mitään harrastella, kun hän herää heti kun peitto vähän kahisee. Tämä aiheuttaa oman haasteensa tähän meidän projektiin. Ote meiltä:

No missä pannaan?
No varmaan tossa sohvalla.
Onkos se liukkari missä?
No se on siellä vessan kaapissa, että se pitäisi sieltä vielä hakea. Onhan se varmasti sellaista, että ei tuhoa siittiöitä?
On se,  mutta levitetäänkö sohvaa?
No levitetään vain, mutta täällä on kylmä, että pitäisi varmaan hakea makkarista tyynyt ja peitot.

Sitten levitellään sohvaa, haetaan liukkaria, tyynyä, peittoa, mitä milloinkin. Riisutaan vaatteita jne. Sitten alkaa ahdistaa oma haluamattomuus, kun nythän sitä juuri pitäisi haluta. Sitten minulta tulee itku ja no jollakin ihmeen tavalla homma hoidetaan kuitenkin loppuun asti. Onneksi M:n hermot on paremmat, koska hänen panoshan tässä kohtaa on omaani tärkeämpi. Että ei ne minun flippailut haittaa tässä kohtaa onneksi kovinkaan paljon, korkeintaan aina pieni henkinen kolautus.

Että kyllä tästä on erotiikka kaukana ja ne halut sillä hetkellä kadoksissa. Välillä ottaa koville. Onneksi tilanne on kuitenkin muuten niin hyvä, että muuten halut ovat tallella ja tämä jäätyminen tapahtuu vain näillä pakko kerroilla. Niin ja jälkeenpäin todettakoon, että koska ovulaatio oli lääkärin arvailuista huolimatta vasta tänään, niin ei tässä olisi ollutkaan niin kiire. Että olisi voinut odottaa sitä hetkeä, kun oikeasti tekee mieli. Mutta tässä tapauksessa, kun siitä ei voinut olla varma. Jos ovis olisikin tullut jo silloin, niin nyt olisi vähän myöhäistä ja koko kierron muu vaiva olisi mennyt hukkaan. Että näillä mennään.

Kaiken tämän jälkeen silti koen, että se toisen lapsen saaminen on kaiken tämän arvoista. Jotenkin koen, että perheestämme puuttuu vielä hän, joka ei vielä ole täällä. Minulla riittäisi varmasti rakkautta useammallekin lapselle. Joten toivon taas kovasti, että josko se nyt tästä kierrosta tärppäisi. Sitten loppuisi tämä hoito rumba ja voisi ruveta jännittämään, että meneekö kesken, syntyykö liian aikaisin, onko perätilassa, tuleeko koliikki jne. Mutta kunhan nyt ensin edes raskautuisi, jos vaikka osaisinkin ottaa rennommin, eihän sitä tiedä.

1 kommentti:

  1. Miten mä voinkaan samaistua. Tätä kolmatta kun on melkeen se 5 vuotta yritetty niin ihan samoja fiiliksiä oli, seksi oli ihan takapuolesta! Oli tosi kiva sitä harrastella kun lääkäri määräsi päivät, siitä oli jännitys kaukana :')

    Huh, tsemppiä teille peittojen välihin :D

    VastaaPoista