11/04/2015

Haikara lentää ohi



Lapsen tekeminen on kuin lottoaminen. Aluksi laitat panoksen (eli rahaa kiinni lottoriviin) ja sitten odotellaan jännityksellä sitä päivää, kun lotto arvotaan. Useinmiten tilanne on se, ettei sieltä kaikesta rahallisesta panostuksesta,  odotuksesta ja jännityksestä huolimatta mitään voittoa tule. Niin on lapsen tekemisessäkin. Aluksi laitat rahaa ja muita miljoonia kiinni (alkupano(s)), sitten odotellaan ja jännitetään ja lopulta testi näyttää suurella todennäköisyydellä negatiivista. Joka kierrossa, jossa munasolu kasvaa ja irtoaa raskaaksi tulemisen todennäköisyys on 20-25%. Että kovin isot ne onnistumis prosentit per kuukausi eivät ole. Monesti olen miettinyt, että miten ihmeessä meitä on täällä maapallolla niin paljon, kun melkeinpä todennäköisempää on voittaa lotossa, kuin tulla raskaaksi ja saada lapsi.

Eilen oli taas se useamman viikon odottamani jännittävä testaus päivä. Tulos ei ollut yllätys, nimittäin negatiivista se tikku taas näytti. Mitään raskautumiseen viittaavia oireita ei ole ollut ja yöllä alkoi minulle tyypillinen yöhikoilu,  jota minulla on usein ennen menkkoja. Joten tulos oli jo ennen testin tekemistä suhteellisen selvä. Siltikin, vaikka sitä negatiivista tulosta osasikin odottaa, niin se on aina pettymys. 

Olimme tietenkin unohtaneet ostaa raskaustestejä kotiin, siis niitä tavallisia ja halvempia tikku testejä. Ainoa mikä aamulla kaapista löytyi oli clear bluen kallis digitaalinen testi, jota olin säästellyt mahdollista plussan varmistamista varten. Pitäähän se plussa nyt varmistaa ainakin kahdella testillä, että sitten on varmasti varma. Digitaaliset testit on mielestäni liian kalliita käytettäväksi joka kuukausi, joten yksi on vain varalta valmiina. Tänään se sitten oli pakko käyttää ja vähän se harmitti, kun tavallaan tuli käytettyä se turhaan.

Nyt viimeisen kuukauden aikana tästä yrittämisestä on tullut jotenkin enemmän yrittämistä. Todellisuus siitä, että ei ehkä koskaan enää saa toista lasta on jotenkin pikkuhiljaa hiipinyt mieleen vahvemmin. Ne samat ahdistavat ja surulliset tunteet alkavat tulla taas joissakin määrin mieleen, muistuttamaan siitä kipeästä asiasta, että minussa on vikaa. Viimeisen viikon aikana myös jonkinlainen tyhjyyden tunne on hiipinyt lähelle ja tänään se varsinkin on läsnä. Sylistäni puuttuu jotain, se on vain puoliksi täynnä. Onko minulla oikeus edes surra mahdollista toisen lapsen puuttumista, onhan minulla  jo yksi lapsi? Onko tunteeni, suruni ja kipuni yhtä ymmärrettävä ja hyväksyttävä, kuin sellaisen, joka ei yrityksistä huolimatta olle saanut yhtään lasta?

Luin muutama päivä sitten MTV:n sivuilta artikkelin "Sitten kun minulla on lapsia" Ei välttämättä koskaan toteudukaan - Pääseekö surusta yli? Artikkeli pomppasi Facebookissa etusivulta silmiini ja se oli omaa elämääni ajatellen ajankohtainen. Artikkeli oli hyvä ja nostatti tunteita pintaan. Menneitä ja nykyisiä fiiliksiä. Artikkelin voit käydä lukemassa täältä.

Eihän tämä tämänhetkinen tilanne ole niin syvä ja surkea, kuin ennen Pikku V:tä, mutta kuitenkin. Mitä enemmän kuukausia tulee, niin sitä tietoisemmaksi vain tulee siitä, että tämä ei ole yhtään omissa käsissä. Voin haluta vaikka mitä. Voin toivoa, haaveilla, itkeä, surra, kiukuta, mutta ne eivät muuta asiaa. Minulla on vauvakuume. Olen kateellinen ulkona kulkeville raskaana oleville naisille. Kateellinen heille, jotka työntävät vauvaa vaunuissaan ja heidän vanhempi lapsensa kävelee vierellä.

Mietin välillä, lähinnä haaveilen, kuinka katson Pikku V:tä ja häntä. He leikkivät yhdessä, tekevät majoja, nauravat, tappelevatkin. He kasvaisivat yhdessä. Iso veli ja hän. Haaveilen kuinka Pikku V ja hän kiipeäisivät aamulla meidän väliin parisänkyyn pötköttelemään. Haaveilen yhteisistä lautapeli hetkistä ja siitä, kuinka illalla iltasadun jälkeen voisin silittää kahden pienen päätä. Haaveilen kuinka me söisimme yhdessä ja pöydän ääressä ei olisi yhtään tyhjää tuolia. 

4 kommenttia:

  1. Todella hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus..

    VastaaPoista
  2. Rohkea kirjoitus :) Ja tunteet niin tuttuja myös täällä. Meillä on jo kolme lasta ja vielä se vauvakuume minuakin vaivaa...4v yritetty ja odotettu..tulos 4 keskenmenoa...ehkä ei ole enempiä tarkoitettu..mutta silti kun sitä vaan tahtois :) Sanovat , että ei saisi niin yrittää ja keskittyä siihen vaan olla ja unohtaa koko asia niin sitten voisi tärpätäkkin...tiedä siitä. Mutta älä lannistu!! Koskaan ei voi tietää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan. Elämä voi kyllä yllättää, joten katsellaan.

      Poista