4/28/2017

Helmi vauvan syntymä, eli synnytyskertomus


Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Synnytys, Naistenklinikka, Vauva, Äitiys, Sydänkäyrä, Raskaus
Käyrillä

Sanotaan, että kaikki synnytykset ovat erilaisia. Itse huomasin tämän toteamuksen pitävän paikkansa. Minulla on kaksi lasta ja kaksi aivan erilaista synnytyskokemusta. Pakko tähän todeta, että onneksi ne olivat erilaisia, koska Aunon syntymä oli ehkä yksi elämäni pelottavimmista kokemuksista. Tämä toinen synnytykseni taas oli todella hieno kokemus ja heti synnytyksen jälkeen oli olo, että jos synnyttäminen olisi aina tällaista, niin mikäpäs siinä. 

Synnytyksestä on kulunut aikaa jo 8 kuukautta, mutta halusin vielä kirjoittaa ylös miten kaikki menikään. Halusin myös jakaa tämän teidän lukijoiden kanssa, koska siellä ruudun toisella puolella on varmasti monia lukijoita, jotka haluaisivat lukea hyvästä synnytyskokemuksesta. Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka kamalaa synnyttäminen on ja toisinaan se myös sitä onkin (tästä minulla on omaakin kokemusta), mutta ei aina. Tämä tarina on kertomus hyvästä syntymästä ja voimaannuttavasta synnytyskokemuksesta. Postaus on aika pitkä, koska en halunnut pätkiä sitä osiin. Popcorn kulhot vain esille siellä ruudun takana ja lukemaan miten meillä kaikki oikein menikään. Teksti sisältää myös kohtia, jotka eivät sovi heikkohermoisille. Tästä se lähtee.

Olin uumoillut jo useamman päivän ajan, että kohta se lähtö synnyttämään varmasti tulee. Sukkapuikko kipuja oli ollut useamman viikon ajan ja jotain limatulpan tapaistakin oli jo muutaman päivän irtoillut. Viikkoja oli kertynyt mukavasti ja elettiin raskausviikkoa 38+5, päivä oli maanantai. Osittain olin jo aika malttamaton, koska Auno oli syntynyt rv 37+6 ja molemmissa raskauksissa oli vuodelepoa useampi viikko takana, että eikö se nyt jo kohta tule, ettei vain yliajalle mene. 

Sunnuntaina rv 38+4 olimme vielä ystäväni, eli vauvan tulevan kummin luona heidän lapsensa yksivuotis syntymäpäivillä ja totesin, että en ihmettelisi, jos lähtö tulisi vaikka jo tulevana yönä. Oireita lähestyvästä synnytyksestä kuitenkin oli jo niin paljon, jotain veren tapaistakin välillä tuli pyyhkiessä. Jostain myös luin, että lähestyvä synnytys tekee peräaukosta ylöspäin kasvavan violetin viivan perävakoon ja pakkohan tämäkin ihme oli tarkistaa ja no sieltähän sellainen violetti viiva löytyi. Heh, kaikkea sitä tuleekin tiirailtua, jopa omaa takalistoa peilin kautta.

Maanantaina aamulla rv 38+5 sitten herttyäni totesin, että ei sitä lähtöä sitten tullutkaan yön  aikana ja olin hiukan pettynyt. Puolen päivän aikoihin saimme Aunon päiväunille ja päätimme kokeilla yhtä kolmen ässän menetelmää, koska tämä puoli parisuhteessa oli jäänyt raskauden myötä pois laskuista vuodelevon takia. Niin pitihän sitä nyt, ennen kuin lapsi syntyy, niin edes kerran pistellä menemään. Pian tämän jälkeen alkoi tuntua pieniä nippaisuja alavatsalla. Itsekseni siinä sängyssä maatessani naureskelin että heh heh, se nyt olisikin hauskaa ja ihan vitsi, jos se synnytys tästä käynnistyisi. Eihän siinä synnytyksen käynnistämisessä näin onnistu juuri kukaan. Ainakaan kavereiden kertomusten pohjalta kukaan ei ollut onnistunut, vaikka olivat kuulemma yrittäneet, mutta turhaan. 

Noh, kello kahden aikoihin tosesin jo M:lle, että mulla on jotain supistuksen tapaisia ja niitä tulee aika usein ja voimistuen. Kolmelta päätin soittaa Naistenklinikalle ja kysellä, että kannattaako tulla näytille. Olimme siis hetken kellottaneet supistuksia ja niitä tuli kymmenen minuutin välein ja kesto supistuksella oli suunnilleen sen minuutin. Naistenklinikalta sanottiin, että voit tulla, tai seurailla kotona ja ottaa panadolia. Päätimme kuitenkin lähteä näytille, koska edellisen synnytykseni ollessa niin nopea (ensisynnytys perätilassa, vesien menosta lapsen syntymään 4h 45min), niin minua oli kehottettu tässä raskaudessa lähtemään ajoissa sairaalaan, koska yleensä toinen synnytys on ensimmäistä nopeampi. Siinä sitten soitin ystävälleni (sama ystävä jonka lapsen syntymäpäivillä olimme sunnuntaina olleet, eli tulevan vauvan kummi) ja sovimme vievämme Aunon heille hoitoon Pasilaan. Puhelimessa kyllä vielä totesin, että varmasti tulee hukkareissu, että käydään vain näytillä. 

Ajelimme Pasilaan ja jätimme Aunon hoitoon. Aunoa viedessä nojailin seiniin jo ihan lahjakkaasti supistuksien tullessa, mutta vieläkin ajattelin, että kotiin lähdetään takaisin. Ystäväni sanoi jälkeenpäin, että minusta näki, että ilman vauvaa ei takaisin tulla. Ajelimme Naistenklinikalle ja matkan aikana totesin M:lle että supistukset ovat tihentyneet ja koventuneet siitä, kun lähdimme kotoa. Pelkäsin kuitenkin, että supistukset loppuvat ja palaamme vielä kotiin, koska niinhän joillekin välillä käy. Joillakin on pitkään ihan napakoita supistuksia, jotka kuitenkin lopahtavat.

Naistenklinikalle saapuessamme M jäi parkkeeraamaan autoa. Itse seiniin välillä nojaten pääsin hissille, jossa eräs mukava pariskunta, joka nojailuani katseli, toivotteli onnea tulevaan synnytykseen. Tapasin heidät vielä myöhemmin synnyttäneiden osaston ruokasalissa ja he olivat sanoneet toisilleen minun poistuttuani hissistä. että jos minut olisi kotiin laitettu, niin se olisi ollut ihme. Niin synnyttäjältä kuulemma näytin. Päästyäni osastolle neljän jälkeen minut otti vastaan mukava kätilö. Vauvan sydänääniä kuunneltiin sekä kohdunkaulan ja kohdunsuun tilanne tutkittiin. Kätilön tuomio oli, että olin  auki neljä senttiä ja minulla oli hyvät supistukset, joten synnytyssaliin vaan. 

Siirryimme synnytyssaliin, vauvan sydänääniä kuunneltiin ja sain käteeni ilokaasumaskin. En kuitenkaan antanut laittaa sitä kovin vahvalle seokselle, koska pelkäsin tulevani siitä huonovointiseksi. Supistukset olivat kuitenkin edelleen ihan siedettäviä ja kestin ne ihan hyvin. Minulle laitettiin käteen myös tippa, joka tiputti minuun antibioottia, koska minulta löytyi joku bakteeri, joka voisi tarttua synnytyksessä lapseen ja aiheuttaaa vakavia juttuja vauvalle. Tämä sama bakteeri on kuulemma usealla synnyttäjällä Suomessa, joten ilmeisesti aika yleinen juttu. Aunoltahan minulla tätä ei ollut, joten vähän tästä yllätyin, että mistäs se nyt oli tullut. Kuulemma vaikka peräaukon puolelta emättimeen. 

Kätilö kysyi lapsen oletettua sukupuolta ja toi mukanaan huoneeseen vaalenpunaiset rannekkeet valmiiksi tyttövauvaa varten. M niitä katseli ja totesi, että katso nyt, vaaleanpunaiset rannekkeet tyttöä varten. Itse siihen totesin, että noh, katsotaan vaihtuuko ne vielä vaaleansinisiin. Olimme saaneet useammassa ultrassa tyttö lupauksen, mutta itse totesin, että uskon vasta, kun näen.


Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Synnytys, Vauva, Äitiys, Ilo, Onnellisuus, Vanhemmuus

Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Synnytys, Vauva, Äitiys, Ilo, Onnellisuus, Vanhemmuus
Supistusten välissä hyvä fiilis


Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Synnytys, Vauva, Äitiys, Ilo, Onnellisuus, Vanhemmuus
Supistus ja ilokaasu

Tunnelma oli rauhallinen ja odottava. Minua kyllä jännitti ihan kamalasti. Muutamia kuviakin kerkesimme ottaa ja höpötellä mukavia. Supistuksia tuli ja meni, mutta ne olivat vielä ihan siedettäviä ja niiden kanssa pärjäsi ihan hyvin. Pääosin seisoskelin sängyn vieressä tippapullon ja ilokaasumaskin kanssa, koska seisova asento tuntui hyvältä. Supistuksen tullessa varsinkin seisova etukumara asento oli paras. Jumppapalloakin kokeilin, mutta sen päällä istuminen tuntui kauhealta, joten se jäi vain kokeiluksi. Ilokaasua imppailin aina alkaessa tuntua siltä, että supistus oli tulossa.

Kätilö kävi tarkistamassa uudelleen kohdunsuun tilanteen seitsemän maissa, edistystä oli tapahtunut kuuteen senttiin ja hän kysyi haluanko epiduraalin. Pohdin sitä suuresti, koska vielä supistukset eivät olleet ylitsepääsemättömän kovia. Kuitenkin lopulta päätin, että otan epiduraalin, koska olin jo kuusi senttiä auki. Entäs jos kohta olisinkin ollut niin kipeä, mutta jo liikaa auki ja en olisi enää saanutkaan sitä epiduraalia. Anestesialääkäri tuli ja laittoi epiduraalin ja kivut katosivat lähes kokonaan. Karmea Aunonkin synnytyksestä tuttu tärinä tuli kuitenkin kivun tilalle. Tärisin epiduraalin vaikutuksesta kuin horkassa, ihan kuin olisin ollut lisää kamaa tarvitseva nisti. Kädet tärisi niin, että en kyennyt kirjoittamaan tekstiviestiä ja hampaat kalisi. Hassu sivuvaikutus. Mutta en kadu sen ottamista, kyllä se sen verran hyvää mömmöä oli, kun vei kivut pois. Olo oli hyvä, vaikkakin jännitti ja tärisytti.

Aikani hengailtuani supistukset alkoivat taas tuntua kipeiltä ja supistuskäyrät piirtyivät jo aika kovina huoneessa olevalle näytölle. Kello oli siinä yhdeksän pintaan. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan kymmenen senttiä auki. Lapsivedet eivät kuitekaan olleet vielä menneet, eikä hän halunnut puhkaista kalvoja, joten odottelimme kalvojen puhkeamista itse ja epiduraalin vaikutuksen lakkaamista.  Tässä synnytyksessä pääni oli lähes kokoajan kartalla siitä, mitä tapahtuu. Tieto siitä, että odottelemme vain epiduraalin vaikutuksen loppumista ja  kalvojen puhkeamista kauhistutti. Tajusin, että kohta koskee ja kovaa. Kysyin kätilöltä, että pitääkö minun muka ponnistaa ilman kivunlievitystä ja hän totesi, että onhan meillä nyt jotain puudutteita tuossa laittaa, jos tarvitsee, mutta epiduraalin loppumista odotellaan. Olo oli kuin teuraalle olisi menossa. Supistukset voimistuivat, kivut kasvoivat ja puudutuksen vaikutuksen loppumista odoteltiin.  

Lopulta vähän ennen kymmentä, tunnin odottelun jälkeen kalvot lopulta puhkesivat. Jonkinlaista pientä ponnistamisen tarvetta alkoi  tässä vaiheessa jo olla, kun muistan vähän jo ponnistelleeni seisaaltaan ja silloin vain kuului se poks ja totesin, että nyt ne kalvot puhkesivat. M vastasi että eihän, ku ei mitään valu. Totesin, että kyllä ne nyt meni, nousin sängylle ja kätilö kutsuttiin paikalle. 

Kätilö saapui paikalle, mutta kertoi heillä olevan juuri vuoron vaihto menossa, että ponnistusvaiheen hoitaisi seuraavan vuoron kätilö. Tämä oli hiukan inhottavaa, mutta minkäs teet. En siis kerennyt tähän kätilöön tutustua ennen lapsen syntymää ollenkaan. Kätilö kysyi toiveitani ponnistusasennosta ja totesin, että toivoisin voivani ponnistaa jossakin pystymmässä asennossa. Hän kuitenkin oli sitä mieltä, että kyllä nyt synnytetään kyljellään sängyllä. Olin aluksi vastaan, mutta tyydyin lopulta tähän. Kävin kyljelleni ja kätilö tarttui jalkaani kiinni ja väänti sitä auki, se sattui. Hän vain totesi, että lantio kunnolla auki, niin mahtuu syntymään. Lonkkani oli tämän jälkeen pari viikkoa kipeä, sen verran kovin kätilö jalkaani auki runnoi. 

Aluksi kätilö sanoi, että otetaan muutama harjoitus ponnistus ja totesi että hyvin tulee. Mitään kipulääkkeitä tai puudutteita en kerennyt saada, enkä tajunnut niitä siinä edes pyytääkään. Kyllähän se koski. Kätilö sanoi, että kun on toinen synnytys ja näin hyvin lapsi on syntymässä, niin kauan ei enää kestä, että tämä vauva syntyy nopeasti. Muistan sanoneeni, että sattuu tosi kovaa ja kätilö vastasi jotain siihen suuntaan, että uskoo niin olevan. Kätilö totesi heti perään, että sitten kun sattuu ihan tosi kovaa, niin pitää ponnistaa vielä kovempaa, niin sitten lapsi syntyy ja näin tein. Pätin että antaa mennä sitten, ponnistan ihan niin paljon kun pystyn vaikka sattuukin ihan tosi kovin, että saadaan se ulos sieltä. M tarjosi ponnistusvaiheen aikana minulle auttavaa kättä puristettavaksi, koska se puristaminen jotenkin kummasti auttoi. Yhtään en huutanut ponnistamisen aikana, ainoastan kuulemma puhisin ja ähkin. Olin koko synnytyksen ajan aika rauhallinen, enkä onneksi heittäytynyt mitenkään hysteeriseksi missään vaiheessa. Muistan kyllä useamman kerran kironneeni kun koski sen verran kovaa.


Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Synnytys, Vauva, Äitiys, Ilo, Onnellisuus, Vanhemmuus

Tyttö syntyi 22.05 ja itki, hän oli hengissä ja niin itkin minäkin. Aiemmin olin ihmetellyt, että mitän ne naiset siinä lapsen syntyessä oikein vetistelee, mutta niinhän minä sitten itsekin tein. En tiedä itkinkö helpotuksesta, kivun loppumisesta, vai mistä, mutta ainakin olin hyvin onnellinen, lapsi oli hengissä ja itki. Muistan että katsoin M:ää silmiin ja kyllä se M:kin herkistyi ja taisi tippa tulla hänenkin silmäkulmaan.  Ponnistus vaiheen kestoksi kätilö kertoi 7 minuuttia, että aika lyhyt kärsimys kuitenkin ilman ponnistusvaiheen kivunlievitystä. M katkaisi napanuoran ja sitten sain elämäni ensimmäisen vastasyntyneen vauvan rintani päälle. Siinä me häntä sitten ihmettelimme ja otimme valokuvia kätilön tarkastellessa  minulle tulleita vaurioita.

Pieni repeämä sieltä alapäästä löytyikin ja tutkiessa se paljastui aika syväksi. Kätilö kutsui lääkärin katsomaan, että miten syvästä vauriosta oikein olikaan kysymys. Paljastui, että vaikka repeämä oli lyhyt, niin se oli sen verran syvä, että se oli mennyt sulkijalihaksen pintaan ja hieman vaurioittanut sulkijalihasta pinnalta (pinnasta lyhyeltä matkalta oli joitain säikeitä poikki). Pelkäsin repeämän ompelua, koska pelkäsin että se sattuu. Jostakin olin lukenut ompelun sattuvan melkein enemmän, kuin itse synnytys. Kerroin pelostani lääkärille ja hän puudutti alueen hyvin ja sanoi, että jos sattuu, niin laitetaan lisää puudutetta. Lääkäri ompeli repeämän (eikä kätilö), koska se oli kuitenkin nyt määritelty kolmannen asteen repeämäksi. Koko tämän lääkärin tutkimis ja ompelemis operaation ajan minun oli vaikeata keskittyä vauvaan. Pelkäsin ompelemista ja sitä mitäköhän vauriota sieltä vielä löytyy, että tuleeko siitä enää kalua ollenkaan. Vasta ompelun jälkeen pystyin kunnolla keskittymään vauvaan. Ompeluhan ei siis sattunut yhtään pelostani huolimatta, että ihan väärää tietoa olin taas jostakin mamma palstalta lukenut. Onneksi repeämästä ei kuitenkaan ole jäänyt mitään ongelmia jo aiemmasta synnytyksistä tulleiden lisäksi. Joten vaikka repeämä olikin syvä, niin eipä se juuri ole elämää haitannut. 

Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Synnytys, Vastasyntynyt, Vauva, Äitiys, Ilo, Onnellisuus, Vanhemmuus
Vastasyntynyt Helmi ja onnellinen äiti

Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Synnytys, Vauva, Vastasyntynyt, Äitiys, Ilo, Onnellisuus, Vanhemmuus
Helmi ja äiti

Lopulta minut ohjattiin suihkuun. Olin ihan ihmeissäni, että ai suihkuun ja ihan itse kävellen. En voinut uskoa, että synnytyksen jälkeen voisin olla niin hyvässä kunnossa, että pääsisin itse kävellen suihkuun. Aunon synnytyksestähän minut kärrättiin suoraan sängyllä leikkaus saliin kursittavaksi kasaan, kun vauriot (tosi laaja episiotomia ja siitä lähtenyt repeämä) olivat niin suuret. En silloin kävellyt kunnolla moneen viikkoon, istumisesta puhumattakaan. Tämä oli siis jotain ihan outoa. Kävelin suihkuun ja siellä sitten suihkuttelin. Kätilö käski myös koittaa pissata ja senkin homman siellä hoidin sitten. Minun oli kyllä pakko kysyä kätilöltä, kun verta valui lattialle, että onko tämä nyt ihan normaalia. Lähinnä mietin, että missä määrin sitä vuotoa normaalisti tulee, kun eihän minulla tästäkään ollut mitään tietoa. Olinhan Aunon kanssa viettänyt ensimmäisen vuorokauden täysin maatessa sängyssä. Normaalia vuotoa oli kuulemma.

Tulin suihkusta ja söin pitkästä aikaa. Kotona olin ollut niin jännittynyt, että en ollut kyennyt lähtiessä syömään. Koko päivä menikin siis aika heikolla ruoalla. Vauva oli suihkun aikana pesty, hiukset oli kammattu ja hänet oli punnittu, sekä mitattu.  Vauvan strategiset mitat olivat 2605g, 47cm ja päänympärys oli 32cm. Hiukset vauvalla olivat todella tummanruskeat ja niitä oli paljon. Silmät olivat tummansiniset. 


Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Isyys, Synnytys, Vauva, Vanhemmuus, Ilo, Onnellisuus
Helmi ensimmäistä kertaa isän sylissä

Kätilö haki meidät synnyttäneiden osastolle. Vasta siellä tajusin, että enhän minä ollut imettänyt lastani vielä synnytyssalissa, vaikka se oli ollut minun toiveeni. Se jäi nyt sitten kokematta se ensi imetys synnytyssalissa. Tämä minua jäi kyllä harmittamaan, että miksi minua ei tässä ohjattu, vaikka se selkeästi synnytystoive listassani luki. Olinhan Aunon jälkeen pohtinut paljon vauvan imettämistä ja toiveeni olikin ensi imetys jo synnytyssalissa, jotta imetyksen alku olisi paras mahdollinen. Jotenkin olin vain ihan sekaisin siellä salissa siitä repeämästä, että en tätä itse tajunnut ja edes hetkeen muistanut koko imetystä. Olisinkin toivonut, että kätilö olisi sanonut, että kokeillaanpa vaikka nyt sitä imetystä. Tämä oli kuitenkin minun ensimmäinen synnytykseni niin, että lapsi syntyi vahvasti elossa ja sain hänet rinnalleni, niin koin olevani tässä suhteessa ihan ensi synnyttäjän kanssa samalla viivalla, yhtä ohjattavissa. Noh, minä sitten imetin ensi kertaa vauvaani vasta lapsivuode osastolla, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Synnytyksestä jäi kokonaisuutena ihan tosi positiivinen muisto. Tämä oli minulle sellainen korjaava kokemus. Normaali synnytys ja elävän, hyvävointisen lapsen syntymä. Vaikka kaikki ei tietenkään mennyt, niin kuin synnytystoive listallani luki (mikä nyt oli ihan oletettavissakin), niin kaikki meni todella hyvin. Synnytys tottakai sattuu aina, koska kivutonta synnytystä ei olekaan, mutta missään vaiheessa kipu ei ollut niin kovaa, että se olisi ollut ihan tosi kauheaa. Ponnistusvaihe oli kaikista kivuliain vaihe, mutta se kesti niin lyhyen aikaa, että voisin sanoa sitä hyvin lyhyeksi kärsimykseksi. Mielestäni tämä synnytys oli helppo ja varmasti lähes niin kivuton, kuin synnytys nyt yleensä voi olla. Synnytyksen jälkeen voin hyvin, kamalia kipuja ei vähäisiä jälkisupistuksia lukuun ottamatta ollut. Istuminenkin lähes onnistui ja kävelin normaalisti. Alapääkään ei ollut niin kamalan kipeä repeämästä ja muutamasta pintanaarmusta huolimatta. Voisinkin sanoa että mukava ja helpohko synnytys. Ainoa mikä oli, niin tämä toinen synnytykseni kesti kyllä ajallisesti pidempään, kuin ensimmäinen. Synnytyksen kestoksi papereihin oli laitettu pikkuisen päälle 7 tuntia. Että ei se aina mene niin, että toinen syntyy nopeammin. Vaikka synnytys kesti kauemmin, niin se oli vähemmän kivulias, kuin ensimmäinen synnytykseni. Ensimmäisessä synnytyksessä vedet menivät ihan alussa, joten silloin supistukset olivat paljon kovempia ja kipeämpiä. Pääsinkin nyt toisella kierroksella kipujen kanssa paljon vähemmällä synnytyksen aikana ja sen jälkeen.

Näin se meidän pieni Helmi prinsessa syntyi tähän maailmaan, tähän perheeseen. Päivä oli ollut kaunis ja aurinkoinen maanantai, eli hyvä päivä syntyä. Päivä oli myös M:n ensimmäinen kesälomapäivä (hyvin ajoitettu). Seuraavana päivänä satoikin vettä, että oikeastaan se kesä sitten loppuikin siihen. Kovin lämpimiä päiviä ei enää tullut ja sää muuttui syksyisemmäksi. 


Sinä päivänä kun synnyit paistoi aurinko.

Saippuakuplia olohuoneessa- blogi. Naistenklinikka, Vauva, Synnytys, Lapsivuodeosasto, Perhe, Äitiys, Onnellisuus, Ilo, Imetys,
Ensi imetys

xx

Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti